22. syyskuuta 2018

Kiireessä elämisen keveys

Viime päivityksessä murehdin, että saankohan lisää töitä, ja nyt tilanne eskaloitui (hyvällä tavalla) siten että töitä tuli ja voi pojat kun tulikin. Tuntuu etten syyskuussa ole muuta tehnytkään, kuin töitä, ja vähän yrittänyt opiskella sen kaiken keskellä. Tällä viikolla monena päivänä kävin kotona vain nukkumassa. Yhtenä iltana itkeskelin töissä kun päässä pyöri vaan että vittu kun väsyttää

Mutta silti jollain kummallisella tavalla nautin siitä, kun on paljon tekemistä. Olen niitä ihmisiä, jotka jäävät vellomaan ajatuksiinsa ja liika vapaa-aika tarkoittaa liian syvälle menemistä, sängyssä pyörimistä yömyöhään ja murehtimista asioista, joilla ei aamulla olekaan väliä. Kiireessä ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa huolehtia siitä, mitä tapahtuu kenties heinäkuussa 2020. Ja se on osaltaan ihanaa. Kaadun illalla sänkyyn ja nukahdan heti, kun suljen silmäni. Aamulla pitää nousta aikaisin, mutta olo on silti oudon levännyt. 



Olen joskus aikaisemminkin tehnyt yhtä paljon, mutta silloin vastaava tahti tuntui vain tappavalta. Ja kun nyt vertaan tämän hetken minääni vaikkapa parin vuoden takaiseen, tunnen suurta onnea. Luulen nimittäin, että suurin muutos mikä tässä ajassa on tapahtunut, on se että yksinkertaisesti voin paremmin. Kun kuvittelen tulevaisuutta, näen itseni siellä. Siellä on minulle jotain! Ennen kun tein paljon töitä, en lopulta edes tiennyt, miksi niitä tein. Mitä varten tehdä töitä niska limassa kun missään ei ole järkeä muutenkaan. Miksi opiskella, kun sekin tuntuu niin turhalta.

Mutta nyt! Nyt minulla on haaveita ja unelmia. Opiskelen mielenkiintoisia juttuja ja tuntuu, että oikeasti vähän jo osaan jotain. Jossain takaraivossa on herännyt ajatus siitä, että mitä voisi tehdä isona. Töissä ajattelen, että kun säästän tarpeeksi rahaa pääsen vierailemaan tyttöystäväni kotimaassa Etelä-Afrikassa. Tällä kaikella on joku tarkoitus, urakointini ei olekaan turhaa! Ja se tunne on mahtava. Kovin rankkaa mutta samalla keveää. 




Olen kyllä ehtinyt tekemään vähän muutakin kuin töitä. Eli huijasin vähän. Pääsin viimein käymään Suomenlinnassa, joten nyt olen varmaan Parempi Suomalainen. Se oli kyllä tosi kiva paikka ja meille sattui aurinkoinen päivä. On silti hieman omituista olla turisti omassa kotimaassaan - ylipäätänsä tunnen Helsinkiä tosi huonosti. Mutta asia korjaantunee nyt kun tyttöystäväni asuu siellä ja vierailen hänen luonaan varmaan useammin kuin kerran vuodessa. Myös tällainen maalaisen tekemä havainto:  Helsinkiläisillä on tapana puhua Helsingin ulkopuolellakin jostain alueista sillä tavalla, kuin olisi yleistietoa kaikille suomalaisille tietää paikkoja kuten Espan puisto tai Hietsun ranta, tai kun kotipaikkaa kysyttäessä he vastaavat tyylillä Vallilla (saman olen huomannut amerikkalaisista - kun kysyttiin että where are you from? vain harva vastaa the US ja tosi moni sen sijaan California, Massachusetts ja niin edelleen). Viimein pystyn yhdistämään nimet paikkoihin!



Viime viikonloppuna kävimme pikavisiitillä Tukholmassa moikkaamassa ruotsalaista ystäväämme. Nyt kun olen käynyt Helsingissä enemmän, tajusin kuinka samanlaisia nämä pääkaupungit ovatkaan. Tyttöystäväni sanoin, Stockholm is like Helsinki but a level up. Ja kai se on ihan tottakin. Mutta vaikka olen käynyt useassa pääkaupungissa, pohjoismaalaiset pääkaupungit ovat silti lemppareitani. Niin levollisia, mutta eivät kuitenkaan täysin hiljaisia. Kauniita, yllätyksellisiä, historiallisia, siistejä. Soulin jälkeen Helsinki ja Tukholma ovat kuin toisesta maailmasta. Piti käydä kaukana että näkee taas lähelle.




Minulla on ollut ikävä lukemista, mutta aina opiskelun jatkuttua ja etenkin lukukauden alussa tuntuu, että ei ehdi tai jaksa lukea mitään. Olen löytänyt mahtavan korvaajan, nimittäin podcastit.Aiemmin olen kunnolla seurannut vain Welcome to Night Valea, joka on mainio podcast sekin, mutta nyt kun tajusin että podcastit ovat helposti myös Spotifyssa on eteeni auennut uusi maailma. Kuuntelen niitä nykyään missä vaan: nukkumaan käydessäni, töissä, siivotessa, pyöräillessä. En ole ikinä kuunnellut radio-ohjelmia tai vastaavia mitenkään intohimoisesti, joten olen yllättynyt kuinka paljon etenkin keskustelutyyppisistä podcasteista pidänkään. Äänikirjoihin minun on aina ollut jotenkin vaikea keskittyä, mutta podcasteja kuunnellessa ei haittaa, jos mieli välillä vaeltaa.

Tahdon tietenkin antaa arvon lukijoilleni suosituksia, nyt kun aiheeseen pääsin: Jos haluaa keveämpää kuultavaa, kannattaa tsekata Kaverin puolesta kyselen, joka on tosi hauska ja jaksot ovat kivan lyhyitäkin, jos aikaa on kuunnella vaikkapa vain aamiaisella. Entisille (tai miksei nykyisillekin) Harry Potter-faneille suosittelen Potterless-podcastia jossa eräs miekkonen lukee Pottereita ensimmäistä kertaa ja kommentoi niitä aikuisen näkökulmasta. Kun vakammat aiheet ja asiatyylinen keskustelu kiinnostaa, on syytä kuunnella Docventures-dokkareita täydentävä Rikun ja Tunnan podcast. Spotifystä löysin myös mielenkiintoisen Juuso Pekkisen isännöimän sarjan, jossa pureudutaan yhteiskunnallisiin tärkeisiin aiheisiin.

Olen tämän tekstin valmiiksi saatuani lähdössä ulos, ja taidanpa jälleen heittää kuulokkeet korviin. Siispä kuulemiin!

2 kommenttia:

  1. Ihana Roosa.
    Oon kans ajatellu jotain et asioiden tekeminen ehkä auttaa mua. Oon saanu paljon apua töistä ja rutiinista. Ei oo aikaa ajatella ikäviä asioita.

    Toi et helsinkiläiset puhuu Helsingistä ihan ku kaikki tietäis: muistan kans hämmästelleeni samaa. Täällä kaikki on kotoisin jostain kaupunginosasta eikä kaupungista. Oon edelleen vähän hämmentynyt siitä, kun Lotta ja Sanna puhui mulle Kalliosta ihan ku mun ois pitänyt tietää se. Ehkä ihmiset identifioituu enemmän kaupunginosiin täällä kuin Helsinkiin. Mut toivottavasti en oo kans sellainen et puhun muualla asuville niin kuin niiden pitäis tietää täältä kaikki. Saa sanoo jos oon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ et oo sellainen! Ja ei se oo välttämättä paha vaikka oisitkin. Tuo oli vaan huomio 👀😀 mutta oot kyllä tosi muut huomioonottava, joten ei huolta❤

      Poista