amantes amentes

Istun bussissa Turkuun ja voin hieman pahoin, monestakin syystä, kuten:

- Olen koko matkan opiskellut ja lukenut artikkeleita, joista minulla on ensi viikolla tentti. Liikkuvassa autossa lukeminen ei liene fiksuinta puuhaa jos on muutenkin altis matkapahoinvoinnille!

- Minua jännittää hirveästi että saanko lisää töitä yliopistolta, sillä rahatilanteeni on kovin huono ja haluaisin maksaa laskujani pois. Vaihto-opiskelu oli upea kokemus mutta kävi aika raskaaksi taloudellisesti. En ole koskaan ennen murehtinut rahasta näin paljon ja nytkin se tuntuu tyhmältä: tuet riittävät vuokraan ja ruokaan, eli minulla on asiat loppujen lopuksi ihan hyvin. Silti ahdistaa katsoa esimerkiksi opintolainan määrää tai luottokorttivelkaa joka ei tunnu lyhenevän millään. Se on vain rahaa, sanotaan, mutta usein noin sanovat ihmiset joilla rahaa on niin kylliksi, ettei siitä jouda murehtimaan.

- Unohdin ottaa vettä mukaan ja tuntuu, etten ole juonut tarpeeksi. Mutta sekin taitanee olla psykosomaattinen ilmiö, sillä monesti käy niin että kun vettä on mukana täysi pullollinen, unohdan juoda sitä.

Näin syyskuun kynnyksellä on omituinen olo, tunne siitä kun kesä loppuu. Näin kuvan missä elokuuta kuvailtiin kuukausien sunnuntaiksi, ja se on ihan totta. Minulla on se olo, joka tulee kun juhlat ovat ohi ja kaikki vieraat lähteneet, ja talo on yhtäkkiä kovin hiljainen. Kevätlukukauteni Koreassa loppui niin myöhään kesällä, että koko loma tuntui vähän silmänräpäykseltä vaikka en ollut edes töissä koko heinäkuussa. Facebookissa näen joulunodotuspäivityksiä ja yhtäkkiä ajankulun hahmottaminen on hankalaa. Aika on keksintöä!

Lisää epätodelliselta tuntuvia asioita: tyttöystäväni on täällä ja asuu nykyään Helsingissä. Kun hän saapui Suomeen, tuntui kuin kaksi maailmaani olisivat yhdistyneet. Koko Korean kokemus alkoi tuntua taas aidommalta ja muistot terävämmiltä. Pelkäsin, että Koreassa olin jotenkin eri ihminen ja Suomeen palatessani palaisin myös "takaisin" suomalaiseen minääni. Aluksi tuntuikin hieman siltä, mutta viimeistään kun sain tyttöystäväni luokseni kaikki palaset loksahtivat paikoilleen ja kaikki se, joka aiemmin tuntui jääneen taakse Koreaan, olikin yhtäkkiä taas minussa. Ja miten onnellinen olenkaan! Olimme toissaviikonloppuna kesämökillä ja aina kun näin tyttöystäväni siellä supisuomalaisessa maisemassa juttelemassa ystävilleni, sydämeni pakahtui. Tuntui kuin olisin nähnyt unta. Mutta totta se oli.

Asun siis uudessa osoitteessa Turussa, ja meillä täällä on koiria! Lisäksi eräs hyvä ystäväni hankki vastikään koiranpennun, joten olen ihan koirakuumeissani. Onneksi saan kämppikseni koirista paljon iloa joutumatta itse huolehtimaan niistä, eli jokaisen koiraihmisen lempijärjestely!

Olin eilen kylässä mummini luona. Yksi hänen lempijutuistaan on asuntoilmoitusten katselu, vaikka hänellä ei ole aikomustakaan muuttaa. Joten jälleen kahvit juotuamme avasimme tuoreimman Asuntoviikon ja olenko sitten tullut jo tarpeeksi vanhaksi vai mitä, mutta ensimmäistä kertaa ikinä katselin asuntojen myynti-ilmoituksia ja mietin, millaiselta tuntuisi hankkia oma koti. Silti kaikki jäi vain ajatusleikin tasolle - missäköhän vaiheessa ihmiset tuntevat olevansa niin aikuisia, että sellaiset lehdet kuin Asuntoviikko alkavat olla oikeasti varteenotettavia?

Minun tekisi hirveästi mieli käydä jossain livekonsertissa! Kuitenkin seuraavan kuukauden ajan jokainen viikonloppuni näyttää aika täydeltä (ja minun pitäisi säästää sitä rahaakin...) niin en taida päästä toteuttamaan suunnitelmiani ihan heti. Synttärini ovat kahden kuukauden päästä, joten ehkä ostan itselleni lahjaksi jonkun konserttilipun. Koreassa tuli välillä ikävä paitsi suomalaista musiikkia, erityisesti livemusiikkia: koko vuonna livenä kuulin vain muutamia K-popartisteja sekä satunnaista (huonoa) karaokea.

Viikonloppuna menen Helsinkiin. En ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, joten ajattelin viimein korjata asian. Kuulemiin!