Matkalaulu

Juon kolmatta kuppia kahvia ja pidän taukoa opiskelusta kirjoittamalla blogiin. Olen (jälleen) väsynyt koska viime yönä valvoin myöhään viimeistellen erästä seminaariesitystä, jonka luonnosversion esitin tänään ja perjantaina vuorossa on virallinen versio... Jännittää mutta toistaiseksi ihan hyvällä tavalla. Joskus jännitän niin paljon, että voin pahoin ja vatsaan sattuu. Onneksi olen vähän oppinut siitä pois.

Haluan kertoa teille roadtripistä, jonka teimme toissaviikolla! Tämän kirjoituksen kaikki kuvat on otettu kyseisellä matkalla. Se oli hauska reissu, vaikka jännitinkin etukäteen sillä minun oli määrä ajaa täällä miljoonien autojen seassa. Suurimmaksi haasteeksi osoittautuivat kuitenkin tietullit, joihin en aluksi osannut edes ajaa oikein. Onneksi kaikesta selvittiin ja lopulta opin ajamaan suoraan tullin oikealle luukulle! Lisäksi en mielestäni ajanut kameraan vaikka täällä niitä on joka nurkalla (en nuolaise ennen kuin tipahtaa ja odottelen jos vuokrausfirmasta tuleekin postia).

Matkamme kulki Soulista Korean itäiselle rannikolle, ja sieltä edelleen kohti etelää, josta palasimme lopulta yhtä kyytiä takaisin samana päivänä kuin auto piti palauttaa. Etelä-Korea on niin pieni maa, että tämän ajaisi varmaan vuorokaudessa ympäri jos vaan takapuoli kestäisi!

  

(Olen kirjoittanut yhä enemmän ja enemmän runoja. En ole kovin hyvä, vielä, mutta ehkä se tästä. Kirjoitan myös suomeksi, mutta jostain syystä kaikki julkaisukelpoiset ovat englanniksi.)

Sain matkallamme myös kokea nahoissani vanhan kunnon korealaisen ruuhkan. Ensimmäisenä päivänä suunnistimme kohti Seoraksan-luonnonpuistoa ja luulimme olevamme fiksuja kun lähdimme matkaan aikaisin aamulla, emmekä ajaneet edes suorinta reittiä nimenomaan liikennettä välttääksemme. Katin kontit! Emme päässeet edes Soulia pidemmälle kun istuimme jo keskellä ruuhkaa, ja 10 kilometrin matkaan kului yli 45 minuuttia. Lopulta ruuhka kuitenkin helpotti ja pääsimme kohteeseen, eli kapuamaan Seorak-vuorelle. Yksi rankimmista mutta samalla hienoimmista patikoista, jonka olen täällä Koreassa tehnyt.

Seoraksanin jälkeen siirryimme vähän etelämmäs itärannikolla ja ajoimme Samcheokin ruusufestivaaleille, jotka olivat kyllä jokaisen instagrammaajan unelma. Olimme myös lähes ainoat länkkärit siellä, ja saimme paljon huomiota sen johdosta. Soulissa minulle ei tulla lähes ikinä juttelemaan (ilman taka-ajatuksia), mutta tuolla oltiin kyllä ihan vilpittömän kiinnostuneita että miten ihmeessä olemme sinne eksyneet. Lisäksi meitä haastateltiin paikallisuutisiin! Googletteluyrityksistäni huolimatta en kuitenkaan löytänyt uutista meistä, mikä pettymys. 

Ruusufestivaalin jälkeen matkasimme noin kymmenen kilometrin päähän Haesingand-puistoon, joka tunnetaan paremmin "penispuistona" koska se on kirjaimellisesti täynnä penispatsaita! Koska sukulaiseni todennäköisesti lukevat tätä blogia (tai ainakin selaavat kuvat), niin jätin graafisen puolen kokonaan pois tästä tarinasta mutta voitte vaikka aikanne kuluksi googlettaa jos hirveästi kiinnostaa...

Reissumme aikaan oli Buddhan syntymäpäivät ja siksi meillä itse asiassa oli pari ylimääräistä lomapäivää viikonlopun jälkeen. Buddhan syntymäpäivä on kansallinen vapaapäivä, ja Buddhatemppeleissä oli ilo ylimmillään. Monet temppelit myös tarjoavat juhlan kunniaksi välipalaa, kuten teetä ja pientä purtavaa. Nämä kuvat ovat Gyeongjun kaupungista Bulguksa-nimisestä temppelistä joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Tämä oli viimeinen etappimme ennen kotiinpaluuta.

Gyeongjussa vietimme lopulta kaksi päivää koska se oli niin kaunis paikka (itse asiassa yksi Korean vanhimmista kaupungeista ja sen huomasi!). Pelkäsin että ruuhkan takia onnistun vielä palauttamaan auton myöhässä, mutta kaikki menikin kuin siivillä ja koko roadtrip oli erittäin onnistunut, olen hirmu onnellinen että pääsimme tekemään sen. Siitä asti kun tulin tänne, halusin ehdottomasti jossain vaiheessa kiertää maata myös siellä minne luotijuna ei yllä, ja onneksi tämä ei jäänyt pelkäksi haaveeksi. Pakko myöntää että niin paljon kuin yksityisautoilua vastustankin, varsinkin täällä Koreassa missä autot aiheuttavat pelkästään ruuhkia ja saastetta, oli aika miellyttävää kun sai pitkästä aikaa ajaa motarilla musiikki pauhaten.

Minulla on ihan hirveästi tekemistä; final exam week on nurkan takana enkä voi uskoa!! Vastahan oli midtermit. Mutta kunhan pusken läpi kesäkuun, odottaa minua ihana heinäkuu ilman koulua tai töitä. En muista milloin viimeksi olisin lomaillut heinäkuussa! Heinäkuu on suosituin lomakuukausi, joten tietenkin olen viime vuosien heinäkuisina päivinä puurtanut sijaisvuoroja... Tämän vuoden heinäkuu on kuitenkin erilainen, sillä vietän sen suurimmaksi osaksi täällä Koreassa, jonka jälkeen minulla on edessä muutto Suomeen. Paluu tuntuu jo nyt haikealta, mutta toisaalta syksyllä minua odottaa niin moni asia, että suremiselle ei ole sijaa. Jännittäviä aikoja!

Menestyksen mittareita ja muuta mukavaa

Toissayönä en saanut millään unta vaan makasin valveilla vielä aamuyölläkin, joten päätin selata vanhoja kuvia. Havaitsin hävittäneeni valtavan määrän materiaalia, koska viisaana tyttönä olen ilmeisesti tyhjentänyt kamerani ennen kuin siirsin sen sisällön tietokoneelleni, tai sitten olen jossain välissä poistanut kuvat koneeltani... Mutta kyllä jotain jaettavaa vielä löytyi! 

Viikonloppuna vierailimme Korean eteläisessä isossa kaupungissa Busanissa. Valitettavasti satoi aika paljon, joten ainoaksi aktiviteetiksemme jäi viinin juonti hostellin keittiössä lukuunottamatta lyhyttä patikkaretkeä lauantaina. Oli kuitenkin hauskaa vaihtaa hetkeksi maisemaa, Busan vaikutti mukavalta kaupungilta.

Eilen istuin läheisessä Starbucksissa opiskelemassa pitkälle iltaan ja tajusin, että opiskelen täällä paljon enemmän kuin Suomessa, vaikka stereotyyppisesti vaihdossa ollessa opiskeluun luulisi keskittyvän vähemmän. Luulen sen kuitenkin johtuvan Korean ainutlaatuisesta kilpailuhenkisestä ympäristöstä, joka on läsnä lapsesta saakka koko ajan, varsinkin opiskelu- ja työelämässä. Työpaikan saantiin vaikuttavat käymäsi koulut, saamasi arvosanat ja usein jopa ulkonäkökin. Täällä pelkkä hyvä ei enää riitä, vaan on pakko olla paras -  ja kuitenkin esimerkiksi kurssiarvosanat annetaan gaussin käyrän mukaan, mikä tarkoittaa että kaikki eivät voi millään olla parhaita ja suurin osa jää väistämättä keskitasolle. Kaikella tällä on tietenkin kohtalokkaita seurauksia ihmisten hyvinvointiin, ja esimerkiksi viime vuonna Etelä-Koreassa tehtiin neljänneksi eniten itsemurhia koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna.

En ole ikinä ollut erityisen kunnianhimoinen tai kokenut opiskelevani siksi, että haluan olla paras ja menestynyt. Kuitenkin koska ympärillä kaikki opiskelevat hullun lailla (edes yliopiston lähikahviloihin ei mennä vain rupattelemaan, vaan yleensä pänttäämään ison kirjapinon kanssa), tulee itsellekin sellainen olo että jotain täytyisi tehdä. Silti koen olevani ulkopuolinen tässä suorittamisen ja menestymisen kulttuurissa, ja ehkä ihan hyvä niin. 

Englannin kielen sana content kuvaa mainiosti sitä, millaista toivon elämäni olevan. Kun minulta kysytään how are you feeling, haluan sanoa I feel content. En kaipaa menestystä tai materiaa. Kaikki eivät voi olla huippujotain ja voin jatkaa elämääni ihan tyytyväisenä vaikka olisinkin keskiverto. Toivon ainoastaan että saan pitää tärkeät ihmiset lähelläni ja elää arvojeni mukaista elämää. Oppia arvostamaan tätä hetkeä ja asioita, jotka minulla jo on, sen sijaan että toivoisin jatkuvasti asioiden muuttuvan tai olevan paremmin. Loppujen lopuksi minulle tärkeintä on rakkaus itseä ja muita kohtaan.

Luulen että vaihtovuoteni on auttanut minua ymmärtämään, että vaikka en olisikaan hirmu määrätietoinen, voin silti ottaa aktiivisen roolin elämässäni. Minun ei tarvitse urakoida mitään konkreettisia virstanpylväitä kohti ollakseni tyytyväinen elämääni, mutta voin kuitenkin työskennellä niiden asioiden ja arvojen puolesta, jotka ovat itselleni tärkeitä. Nyt kun mietin elämääni ja erityisesti tekemiäni valintoja, huomaan usein olleeni passiivinen ja toivoneen, että asiat vain loksahtaisivat paikalleen kuin taivaasta tippuen ilman että minun tarvitsee tehdä töitä tai edes päätöksiä elämäni eteen. Mietin, että miksi olen onneton, ja silti en edes kovin hanakasti yrittänyt muuttaa elämässäni mitään. Nyt kuitenkin ymmärrän, että lähestulkoon kaikki langat ovat omissa käsissäni. Se on pelottavaa ja helpottavaa yhtä aikaa. 

How do you define your life? I choose to think that we are spiritual beings inhabiting a human body for a special experience and it’s not the one acting as a pawn controlled by all of those who would own our every thought. No—it is the mindful life, aware and engaged in our inner most self-discovery, alert to the fact that as we live, we literally live into who we are—or we don’t, and that is our only real choice! Eldon Taylor

Paras ystäväni Maiju on tällä hetkellä Espanjassa vaihdossa ja ollaan tässä kauhisteltu kuinka nopeasti aika on mennyt. (Lisäksi Maiju pohti että jaksankohan kirjoittaa tätä blogia vielä Suomessa niin toivotaan että jaksan, olen jo melko kiintynyt tähän.) Aluksi minua jännitti, että onko koko vuoden kestävä vaihto vähän liikaa minulle, mutta nyt olen todella tyytyväinen että lähdin tänne jo viime syksynä. En vaihtaisi pois päivääkään ja lähdön hetki tuntuu jopa ahdistavalta, vaikka minulla onkin vähän ikävä Suomeen. Voisin silti helposti jäädä tänne pidemmäksikin aikaa. Korea maana on ihana, mutta eniten suren niitä ihmisiä, jotka joudun jättämään tänne valtamerten taakse. 

Mutta mitäpä tulevaa turhaan vielä itkemään. Sen sijaan yritän elää sanojeni mukaan ja nauttia viimeisistä kuukausistani täällä niin paljon kuin vain voin.