Make it count

Olen päälle viikon sisään kulkenut reitin Brisbane-Singapore-Kuala Lumpur-Penang. Kilometrejä on siis kertynyt, ja toisaalta rakastan matkantäyteisiä päiviä, joille minulla on joku selkeä päämäärä: mene bussiin, löydä lautta, etsi hostelli. Matkan tekemisestä itsessään on tullut minulle tärkeä osa matkailua, siinä missä ennen junissa istuminen tai lentokentillä odottelu tuntui lähinnä ajan haaskaukselta. Tätä kirjoittaessani olen viettänyt neljä yötä George townissa, Penangissa (Malesian luoteisosassa) ja ollut melkolailla jouten, makoillut puiden katveessa juomassa jääteetä tai istuskellut hostellin sisäpihalla muiden matkalaisten kanssa. Edellispäivänä intouduin samoilemaan sademetsään ja lopulta löysin kuin löysinkin kauniin rannan, jonne ei ollut eksynyt lisäkseni kukaan muu. Yksin matkustaessa tajuaa toisinaan olevansa todellakin yksin, mutta siinä hetkessä se kulminoitui jotenkin uudella tavalla. Välillä teen reissussa asioita, joista ajattelen jälkeenpäin että olisipa kiva ollut jakaa tämä kokemus jonkun kanssa, mutta silloin hiljaisella rannalla istuessani olin melko tyytyväinen että se hetki oli vain minulle.

(Nämä kuvat ovat vielä viimeisiltä päiviltäni Australiassa.)

Muistan kun tein ensimmäisen matkani yksin Berliiniin toissa kesänä. Olin reissussa yksin vain hetken ennen kuin ystäväni liittyi Prahassa seuraan, mutta muistan silti yhä kuinka paljon minua jännitti. Nyt kaiken jälkeen se jännitys tuntuu aika mitättömältä, mutta ensimmäinen kerta on aina pahin. Vaihtoon lähdettyäni olen oppinut niin paljon uutta itsestäni ja ihmisistä ympärilläni, että tällä hetkellä yksin matkailu on ennen kaikkea mahdollisuus eikä suinkaan uhka. Ajattelin ennen että sellaiset ihmiset, jotka lähtevät suin päin matkalle tuntemattomaan yksin, ovat jotenkin erityislaatuisia ja heillä on jokin kutkuttava elämän nälkä - ominaisuus, joka erottaa heidät meistä muista tavan tallaajista. Mutta sitten lähdin. Enkä mielestäni ole edes erityisen spontaani tai seikkailunjanoinen, lähinnä vain utelias. Ja täällä olen, elossa yhä. Monta kokemusta ja ystävää rikkaampana.

(Singapore, joka oli monin tavoin ihana kaupunki ja jonne palaisin mielelläni uudelleen.)

Minulle on usein sanottu että olen helposti lähestyttävä ja olen hyvä tutustumaan ihmisiin - ominaisuus johon en uskonut vuosikausiin. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat!! Miten niin olen ekstrovertti!! Mutta näemmä tähänkin asiaan vastatakseni minun piti lähteä kauas nähdäkseni lähelle, näin romanttisesti ilmaistuna. Minua toden totta jännittää usein puhua uusille ihmisille, mutta toisaalta olen huomannut sen tulevan minulta luonnostaan, etenkin matkatessa. Suomessa uudet tilanteet vain usein sattuivat olemaan mm. ensimmäisiä koulupäiviä tai vastaavia, jolloin olin liian täpinöissäni jo valmiiksi kaikista muista uusista asioista pysyäkseni hiljaa tutustumatta kehenkään. Ulkomailla vastaavaa tarvetta ei ole, enhän viivy missään kauaa ehtiäkseni kunnolla verkostoitumaan samoin kuin kotikaupungissani. Matkatessa kaupungit ja paikat ovat usein kauniita itsessäänkin, mutta ne jäävät mielessäni tyhjiksi ja irralliksi ilman sosiaalisia kokemuksia. Siksi minusta tuntuu, että sisimmässäni minulla on halu muistaa nämä paikat ihmisillä täytettyinä, välähdyksillä erilaisista elämistä. Siksi kaikesta jännityksestäni huolimatta menen ja kysyn may I sit here ja where are you from, eikä siihen usein muuta tarvitakaan. Etenkin hostelleissa ihmisillä on usein paljon tarinoita kerrottavanaan, jos vain uskaltautuu istahtamaan vierelle kuuntelemaan.

Eräänä iltana istuin ulkosalla hostellini omistajan kanssa, ja hän kertoi näkemyksiään rahasta sekä kulutuskulttuuristamme. Sanoin, että etenkin länsimaalaiset tuntuvat aina haluavan kaikkea lisää, enemmän ja suuremmin. Sanoin, etten välitä rahasta. Mies kysyi minulta, 'If you don't care about money, how did you get here? If you don't care about getting more, why do you want to travel more countries?'. Ja silloin eurooppalainen hölmöyteni loisti varmaan kilometrien päähän. Olen äärimmäisen etuoikeutettu matkatessani ympäri Aasiaa, olkoonkin että mukanani on vain rinkka ja lasken kolikoita saadakseni lounaan. Minulla on enemmän kuin suurimmalla osalla tässä maailmassa ja osoitan vain typeryyttä sanomalla, etten välitä siitä kaikesta etuoikeudesta mitä minulla on. Pyysin anteeksi, ja mies nauroi. Hän sanoi, että sitten kun meiltä otetaan pois kaikki vauraus, materia ja omaisuus, voimme nähdä mitä todella omistamme. Rakkautta, muistoja, onnea. 'So when you travel, make sure you are left with more than instagram posts and old plane tickets. Make it count.'

Jatkan matkaani tänään, sitä ennen käyn vielä saaren kasvitieteellisessä puutarhassa. Jostain syystä olen joka maassa käynyt sellaisessa, olen jotenkin kiintynyt niihin... Tai ehkä kasveilla on rauhoittava vaikutus. Ei edes ehkä, kyllä niillä on (Kun skypetän äitini kanssa, hän näyttää usein mitä kasveilleni kuuluu hänen hoidossaan - toisinaan on vaikeampi sanoa terveisiä veljelleni kuin kasvikatraalleni Porissa :D). Matkoiltani Ausseihin ja Kaakkois-Aasiaan tulen ehdottomasti kaipaamaan tätä vihreyttä. Kasveja ja värejä on kaikkialla. Toki Suomessakin, mutta kovin erilaisia. Suomalainen metsä on hiirenhiljainen, täällä taas metsässä ollessasi voit tuntea ne kymmenet silmäparit jotka tuijottavat sinua jostain puiden katveesta.

Seuraavaksi kun painan pääni tyynyyn, olen toivottavasti Filippiineillä. Siihen asti, kuulemiin x