not everything feels like something else

En ole kirjoittanut tänne sitten marraskuun. Mutta äsken olin tosi kuumassa suihkussa, niin että se lähes poltti ihoa ja höyrysti koko kylpyhuoneen. Ja siellä suihkussa ollessani päätin, että tänään minä kirjoitan.

Vuodenvaihde oli aika haastava. Olin syksyn jäljiltä ihan loppu, kaikki tuntui olevan vähän hankalaa enkä nähnyt mitään mieltä missään. Onneksi olin asettanut itselleni tavoitteita ja päämääriä tälle vuodelle. Ne hohtivat tuolla jossain edessäni kuin majakka ja sellaisina aamuina kun olisi mieluummin jäänyt nukkumaan, tikistin itseni ylös kohti sitä kaukana siintävää kiintopistettä. Ja totta tosiaan, yhtä varmasti kuin kevät tulee, myös minä liikun nyt kohti valoisampia aikoja. Kohmeiset sormeni ovat vihdoin alkaneet sulaa ja rintakehäni tuntuu vapaalta. Ilmakin tuoksui hyvältä tänään auringon paistaessa silmiin. 

“Jessica has a forehead scar from the deep end of a pool. I ask Jessica what drowning feels like and she says not everything feels like something else.” — Angie Sijun Lou, Jessica gives me a chill pill

Ehkä pohjimmiltani jännitin tätä vuotta. On tapahtumassa kaikenlaista, asioita jotka vaativat rohkeutta ja uskallusta. Minun pitää luottaa itseeni ja se on yhä kaikista hankalinta tehdä. Vuoden 2013 elokuvassa Her muistaakseni Amy Adamsin hahmo sanoi jotakuinkin näin että: Ajattelen liikaa kaikkea ja löydän aina miljoona keinoa epäillä itseäni. Mutta loppujen lopuksi olemme täällä vain hetken. Joten fuck it.

Olen ajatellut fuck it aika usein. Jos joku kysyy että onko minulla jotain elämännuoraa, mantraa jota toistelen itselleni, niin se on Amy Adams sanomassa fuck it. Ja heti olen hieman itsevarmempi.

Viime aikoina olen tuntenut sydämen paloa aika monesta asiasta. Olen kuunnellut paljon podcasteja sekä katsellut videoita milloin mistäkin aiheesta, kuten politiikasta tai tieteestä, ja inspiroitunut sitten hirveästi. Ihmiset, jotka ovat hyviä puhumaan ja intohimoisia siitä asiasta mistä nyt ikinä puhuvatkaan, saavat minutkin tempaistua mukaansa. Palasin jopa twitteriin, aluksi päästäkseni mukaan kaikennäköiseen eduskuntavaaleja edeltävään keskusteluun mutta nyt seuraankin paljon erilaisia aktivisteja ja jokaisella tauolla selaan twitteriä (mikä on ehkä parannus entiseen jolloin usein selasin vain Facebookia mistä älykäs keskustelu on kuolemassa nopeammin kuin eliölajit maapallolta).

Koen myös suurta ahdistusta siitä, miten paljon valheellisia asioita tai vihamielistä puhetta internetissä liikkuu. Toivoisin, että objektiivinen tiedonjano ja asioiden tarkastelu kaikista näkökulmista olisi suuremmassa suosiossa kuin miltä nyt vaikuttaa. Toisaalta itse harvoin osaan pysyä neutraalina jos jokin asia saa minut kiihdyksiin. Silti en ikinä haluaisi olla ilkeä, toivottavasti en ole ollutkaan.

Tyttöystäväni tulee tänne huomenna ja matkustamme Tukholmaan katsomaan Hayley Kiyokoa ystävänpäiväksi, enkä oikein malta odottaa. Olen onnellinen!

Toivottavasti kirjoitan jälleen hieman useammin. En sinänsä välitä että lukeeko juttujani kukaan - tuskin hirveän moni - mutta olen huomannut että itselleni on tärkeää kirjoittaa edes silloin tällöin. Lisäksi kuvia on kiva laittaa ikään kuin albumiin mutta sen sijaan tänne. Mietin että onkohan google profiloinut minua osittain blogini avulla, saan nimittäin usein raskaustestimainoksia enkä keksi mistä muualta ne voivat tulla ellei sitten täältä, mikäli blogini näyttäytyy jonakin parikymppisen parisuhdeblogina...

Joka tapaukessa, kuulemiin!